valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Sulaneen muovin poistaminen

Sulaneen muovin poistaminen


Sulaneen muovin poistoon on olemassa kaksi koulukuntaa, toisten mielestä esimerkiksi liedelle sulanut muovi tulee poistaa kuumana ja toisten mielestä vasta muovin jäähdyttyä. Työn lopputuloksen kannalta on kuitenkin tärkeää käyttää työvälineitä ja –tapoja, jotka eivät naarmuta tai muutoin pilaa puhdistettavaa pintaa. Jos muovia on päässyt sulamaan esimerkiksi keittiön hellalle tai erilliselle paistolevylle, tutustu aina ensin kyseisen kodinkoneen/laitteen käyttöohjekirjaan, ja noudata tarkoin siellä mainittuja ohjeita – sillä eri valmistajien suositukset suoraan paistopintaan kohdistuvien toimenpiteiden suorittamisesta saattavat vaihdella melko voimakkaasti.

Sulanut muovi pois liedellä
Kun sulanutta muovia lähdetään poistamaan keraamisesta liedestä on usein viisainta käyttää kyseiselle liedelle tarkoitettua puhdistus-settiä. Nämä setit sisältävät yleensä metallisen lastan (ja puhdistusaineen) joiden avulla sulanut muovi saadaan kaavittua pois lieden pinnasta ilman että puhdistettavaa pintaa vaurioitetaan tai naarmutetaan työn aikana.

Sulanut muovi pois hellalta
Perinteisen (ei keraamisen) hellan voi yleensä puhdistaa sulaneesta muovista kaksivaiheisesti. Ensin hellan ja sulaneen muovin annetaan jäähtyä kunnolla, jonka jälkeen muovia voidaan yrittää irrottaa metallisen lastan avulla (huom. työssä ei kannata käyttää ruoanlaittoon tarkoitettuja lastoja). Lasta tulee asettaa lähestulkoon vaakatasoon hellan päälle, jolloin lastan kärki ei suoranaisesti edes ota hellaan kiinni – vaan kärki osuu jähmettyneeseen muoviin. Jähmettynyt muovi halkeilee yleensä irti pienen työstön jälkeen. Metallista lastaa käytettäessä on olemassa riski hellan naarmuuntumisesta, joten työn suorittajan tulee huomioida tämä työtapojaan valitessa (jos naarmuuntumisriski vaikuttaa liian suurelta, valitse jokin toinen työtapa).

Ennen toisen vaiheen aloittamista irronneet muovinpalat poistetaan hellan pinnalta (vaikka imuroimalla). Koska toisen vaiheen ideana on kuumentaa hella kuumaksi ja polttaa hellan pintaan jäänyt muovi irti, on liesituuletin syytä laittaa päälle, sillä tiedossa on muovin käryä. Mikäli hellan pinnalla on vain vähän muovia ei kuumennuksen aikana yleensä edes tarvitse käyttää lastaa (irrotuksen avittamiseksi), vaan kuumuus hoitaa tehtävän. Lopuksi hellan annetaan hieman jäähtyä ja hella puhdistetaan normaalisti.

Hellan (ei keraamisen) levyn puhdistuksessa voidaan kokeilla myös uuninpuhdistusaineen käyttöä, mikäli aineen käytölle ei löydy esteitä (tutustu käyttöohjeeseen ennen kokeilua).

Valurautaan kiinni sulanut muovi
Joissain tilanteissa muovia voi sulaa myös valuraitaiseen paistinpannuun. Tällöin sulanutta muovia voidaan poistaa esimerkiksi karhunkielen tai teräsvillan avulla.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua