valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Lattiakaivon ja viemärin avaus

Lattiakaivon ja viemärin avaus


Kylpy- tai kodinhoitohuoneen lattialta löytyvän lattiakaivon avaus voi tulla tarpeeseen jos veden poistuminen viemäristä hidastuu voimakkaasti tai lakkaa peräti kokonaan. Taloyhtiössä (esimerkiksi kerros- tai rivitaloissa) viemärin avaus kuuluu monesti huoltoyhtiölle, jolloin asukkaan ei tarvitse tehdä muuta kuin soittaa isännöitsijälle – – tai suoraan huoltoyhtiöön (taloyhtiön käytännöistä riippuen). Omakotiasukkaalla taas saattaa olla edessään viemärin avausprojekti, jossa toisinaan tarvitaan myös ammattiapua.

Mistä viemärin tukokset yleensä johtuvat
Yksinkertaisimmillaan viemärin tukokset johtuvat siitä, että viemäriin on päässyt jotain sinne kuulumatonta, joka estää veden virtauksen viemäriputkessa. Talojen viemäristöt on suunniteltu lattiakaivojen kautta ohjautuvien likavesien, sekä wc-pytyn kautta kulkeutuvien ulosteiden (ja wc-papereiden) pois ohjaamiseen. Tästä syystä esimerkiksi joulunaikoihin tiedotetaan ettei ruontähteitä ja kinkun rasvoja tule kaataa viemäriin; etenkin paistorasvojen on tapana kiinnittyä ja hyytyä viemäriputken sisäpinnalle, jolloin putken sisämitta pienenee ja mahdollisuus tukokselle kasvaa. Kylpyhuoneiden lattiakaivojen kautta viemäriin voi päätyä myös hiustuppoja, joiden vuoksi viemärin avaus saattaa tulla kyseeseen myös kylpyhuoneissa.

Mahdollisen tukoksen havaitseminen
Kuten jo alussa mainittiin lattiakaivon tyhjenemisen tarkkailu on monesti varmin tapa selvittää viemärin toimivuutta. Mikäli vesi tuntuu poistuvan lattiakaivosta erittäin hitaasti on täysin mahdollista, että viemärissä on olemassa jonkinasteinen tukos, vaikka veden virtaus ei olekaan vielä täysin estynyt. Tilanteissa joissa viemäri kaivo ei tyhjene lainkaan ja vesi ainoastaan tulvii kaivosta yli on selvää, että lattiakaivon avaus tulee suorittaa viivyttelemättä.

Miten viemärin avaus voidaan tehdä
Lattiakaivon avaus voidaan suorittaa useilla erityyppisillä menetelmillä. Ehkä perinteisin tapa suorittaa viemärin avaus on käyttää niin sanottua avaus rassia tai vaijeria, jota syötetään sisään viemärin suuaukosta ja jonka avulla on tarkoitus rikkoa putken sisään syntynyt tukos. Vaijerin ohjailu putkistossa vaatii kuitenkin hieman harjoittelua. Lisäksi kuluttaja käyttöön myytävät lyhyet vaijerit eivät aina ylety kovinkaan syvälle putkistoon.

Viemärin avaus voidaan tehdä myös kemiallisesti, esimerkiksi emäksisten viemärin avaus rakeiden avulla. Yleensä rakeita annostellaan viemäriputkeen ja ne huuhdotaan alas viemäriin veden avulla. Rakeiden käyttö voi siis osoittautua haastavaksi jos viemäri on niin tukossa ettei lisäveden annostelu viemäriin ole mahdollista.

Viime vuosina painepesurivalmistajat ovat tuoneet markkinoille myös painepesuriin kytkettäviä lisäosia, joiden avulla viemärin tukokset (sekä mahdolliset jäätyneet putket) voidaan avata vesipaineen avulla. Kyseessä on vaijerin tapaan viemäriin syötettävä ohut letku, jonka päästä tulee ulos vesipainetta. Haasteita näiden laitteiden käyttöön tuo jälleen letkun syöttäminen viemäriin, sekä vesipaineen soveltuvuus talon putkistolle (hyvässä kunnossa oleva putkisto kyllä kestää vesipaineen käytön, mutta käyttöikänsä päässä olevan putkiston kanssa tilanne voi olla toinen).

Milloin kannattaa käyttää putkimiehen palveluita
Kuten edellä mainittiin viemärin avaus vaatii erityistyökaluja ja osaamista, joita aivan jokaiselta asukkaalta ei välttämättä löydy. Näissä tilanteissa ammattilaisen apuun turvautuminen on enemmän kuin järkevää. Hyvin toimivassa putkistossa lattiakaivon avaus on varsin harvinainen tapahtuma – – eli mikäli kiinteistön viemäreitä joudutaan availemaan omatoimisesti tämän tästä, saattaa putkimiehen paikalle kutsuminen olla varsin perustelua. Saattaa hyvinkin olla että omatoimisesti tehty lattiakaivon avaus ei ole poistanut viemärissä olevaa tukosta kokonaan, vaan ainoastaan avannut tukoksen jonka vuoksi viemäri tukkiintuu tavallista helpommin.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.