valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Eroon pölypunkeista – Pölypunkkien torjunta ja hävittäminen

Eroon pölypunkeista – Pölypunkkien torjunta ja hävittäminen


Pölypunkki on pieni, silmälle huomaamaton hämähäkkieläin, joka nimensä mukaisesti viihtyy pölyisissä paikoissa. Pölypunkkeja on olemassa ainakin kahta eri lajia; ravinnokseen pölypunkit syövät esimerkiksi ihmisen “kuolleita” ihosoluja, ja tästä syystä pölypunkkeja löytyy erityisesti vuodevaatteista ja vuoteista. Pölypunkkia ei yleisesti pidetä ihmiselle vaarallisena. Joillekin ihmisille pölypunkkien on kuitenkin todettu aiheuttavan allergisia oireita. On hyvä huomioida, että pölypunkit vaativat elinympäristöltään riittävän lämpötilan ja riittävän ilmankosteuden (monien tutkimusten mukaan suhteellinen ilmankosteus on oltava jopa yli 50%). Pohjoisessa ilmastossa pölypunkit ovat siis harvinaisia.

Pölypunkkien torjunta
Pölypunkkien torjunta tapahtuu pääasiallisesti muuttamalla pölypunkin elinoloja, sillä tuholaistorjuntaa olisikin lähes mahdotonta kohdistaa yksittäisiin pölypunkkeihin. Tilan kosteuden vähentäminen on yksi keino vaikuttaa pölypunkkien määrään. Mutta myös sänky valinnalla voidaan torjua pölypunkkeja; Säle tai ritiläpohjainen sänky mahdollistaa vuoteen tuulettumisen ja ilman kierron vuoteessa, jolloin pölypunkkien elinolot huononevat. Erillisen ilmankostuttimen (aktiivinen) käyttö asunnossa saattaa puolestaan parantaa pölypunkkien olosuhteita.

Pölypunkkien hävittäminen ja poisto
Pölypunkkien hävittämisessä yksi keino on imurointi. Pölynimurin pussissa saattaa kuitenkin majailla pölypunkkeja (aiemmilta imurointi kerroilta), joiden on mahdollista päästä takaisin huoneilmaan esim. imurin suodattimen kautta. Vuodevaatteiden säännöllinen pesu on myös hyvä keino pölypunkkien poistoon. Vuodevaatteet tulisi pestä yli +60 asteessa, jotta pölypunkkien hävittäminen onnistuisi. Puolestaan talvella vuodevaatteet on hyvä viedä ulos pakkaseen tuulettumaan (-18oC pakkasta, sopiva tuuletusaika n. 1. vuorokausi). Edellä mainittujen käsittelyiden sopivuus mahdollisille erikoismateriaaleille tulee tietysti varmistaa etukäteen (kuinka hyvin materiaali kestää kuumuutta tai kylmyyttä). Pölypunkkeja varten on myös olemassa kemiallisia torjunta-aineita, käyttökokemukset näistä aineista ovat kuitenkin hyvin ristiriitaisia.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.