Kirvojen torjunta



Lähetä Linkki

Kirvojen hävittäminen ja torjunta
Puutarhurin kiusana olevat kirvat on mahdollista torjua kotikonstein. Parhaiten tiedossa oleva niksi on mäntysuopaliuoksen käyttö, (tuholaistorjunta kannattaakin ehkä aloittaa sillä). Mitä tahansa niksiä käytätkin, muista että kirvat majailevat yleensä lehtien alapinnoissa. Joten kohdista torjuntakäsittely sinne.

Kirvojen hävitys - Mäntysuopaliuos
Mäntysuopaliuosta voidaan käyttää kirvojen torjuntaan. Mäntysuopaliuoksella torjut tehokkaasti muitakin pehmeäihoisia tuholaisia kirvojen lisäksi. Ideana mäntysuopaliuoksen käytössä on sen ihohuokosia tukkiva vaikutus. Valmistat mäntysuopaliuoksen (2%) käyttämällä nestemäistä mäntysuopaa ja lämmintä vettä. Ota 10 litran ämpäri ja laita sen pohjalle noin 2 dl mäntysuopaa, ja lopuksi kaada ämpäri täyteen lämmintä vettä. Ruiskuta liuoksella erityisesti lehtien alapinnat, joissa kirvat yleensä majailevat. Torjuntakäsittely tulee tehdä yleensä noin 3 kertaa, ennen kuin kirvat häviävät.

Kirvojen hävitys - Nokkosvesi
Nokkosveden valmistukseen on useita eri tapoja. Yksi tapa valmistaa nokkosvesi on kerätä 10 l ämpäri täyteen täysikasvuisia nokkosia. Ja lisätä ämpäriin vettä niin paljon että nokkoset jäävät kokonaan veden alle. Nokkosten annetaan seistä vedessä reilun vuorokauden. Tämän jälkeen nokkosvettä voidaan käyttää kirvojen torjuntaan.

Kirvojen hävittäminen - Saniaiskäyte
Saniaiskäyte joka valmistetaan kuivatuista saniaisista tehoaa myös kirvoihin. Saniaiskäytteen valmistat sekoittamalla reilut 100g kuivattuja saniaisia 10 litraan vettä. Tämän jälkeen seoksen annetaan vielä hautua noin kolme tai neljä päivää, ennen käyttöä.




Lue lisää: Hyönteisten torjunta ja Tuholaistorjunta




Loading
Uutta siivous infossa

Copyright © 2009-2012 Siivous.info & VS-Välitys - Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved. - Mediakortti | Käyttöehdot
siirry mobiiliversioin