Eroon kärpäsistä – Kärpästen torjunta vinkit



Lähetä Linkki

Kärpästen torjunta alkaa rajoittamalla kärpästen pääsyä asuntoon. Etenkin keittiön ikkunoihin (tuuletusikkunat) on hyvä asentaa kesäisin hyttysverkot, joilla estetään kärpästen pääsy sisätiloihin. Muutoin ikkunat ja ovat on syytä pitää kiinni pimeään aikaan, tai valon näkyminen pitäisi estää esim. verhoilla (kärpäset lentävät valoa kohti).

Myös ruokatavarat ja elintarvikkeet on hyvä peittää huolellisesti, näin kärpäset eivät pääse levittämään mahdollisesti kantamiaan tauteja laskeutumalla ruokatavaroihin (esim. ennen ruokailua). Myös ruoanmuruset ja roiskeet on tärkeää siivota huolellisesti pois (myös esim. hellan alta). Mahdollinen komposti/biojäte tulisi myös pitää suljetussa/kannellisessa astiassa. Näin kärpäsiä ei houkutella sisälle ruoanlähteillä.

Kärpäset munivat seisovassa vedessä; munimisen estämisellä rajoitetaan kannan kasvua, ja kärpästen määrän lisääntymistä. Varmista ettei pihapiirissä (tai parvekkeella) ole pieniä astioita tai kastelukannua jossa vesi seisoo käyttämättömänä päiväkausia. Pidä myös huoli että rännit ja vesikourut eivät ole tukossa. Sisätiloissa puolestaan viemärit on syytä pitää auki ja toiminnassa. Tämä on tärkeä osa tuholaistorjuntaa.

Talvella ikkunoiden väleihin tai ullakoille tuupertuneet kärpäset on myös syytä poistaa, esim. imuroimalla.


Lue lisää: Hyönteisten torjunta ja Tuholaistorjunta




Uutta siivous infossa

© 2012 Siivous.info - Katso myös halvat kesärenkaat