|
|
Jauhokoisan tunnistus ja torjunta
Jauhokoisa on yleinen, n. 2cm pitkä perhonen joka turmelee helposti elintarvikkeita. Jauhokoisa kulkeutuu kotiin yleensä vehnäjauhopakkauksen mukana, johon jauhokoisa on päässyt myllyssä/tehtaalla jo toukka vaiheessa. Jauhokoisan toukka erittää hyvin pitkälti hämähäkinseittiä muistuttavaa rihmastoa. Tämä rihmasto aiheuttaa jauhojenpaakkuuntumisen. Rihmaston lisäksi jauhokoisan toukka myös jättää ulosteensa jauhoon.
Jauhokoisa torjunta
Jauhokoisan toukat vaeltavat jatkuvasti, joka tietysti vaikeuttaa tuholaistorjuntaa. Jauhokoisan elintarvikkeille aiheuttamia tuhoja voidaan vähentää kun esim. jauhot sijoitettaan tiiviiseen/umpinaiseen astiaan, johon toukat eivät pääse (tai vastaavasti eivät pääse sieltä pois). Jauhokoisan turmelevat jauhot on aina syytä hävittää.
Jauhokoisa perhosia ja toukkia voidaan torjua myös erityisillä torjunta-aineilla. Torjunta aineita käytettäessä tulee aina tutustua ja noudattaa valmistajan antamia käyttöohjeita. Huomaathan ettei torjunta-aineita tule milloinkaan käyttää suoraan elintarvikkeisiin. Torjunta-aineiden käytönaikana ruokakaappi onkin viisainta tyhjentää elintarvikkeista.
- Tarkasta kaupasta hankkimasi jauhot
- Sijoita jauhot tiiviiseen purkkiin
- Hävitä jauhokoisan tärvelemät elintarvikkeet
Lue lisää: Hyönteisten torjunta ja Tuholaistorjunta

