Sappisaippua apuna tahranpoistossa



Lähetä Linkki

Sappisaippua - tehokas tahranpoistaja
Vaikka sappisaippuaa on ollut saatavilla jo pitemmän aikaa, on sappisaippua silti jäänyt monelle melko tuntemattomaksi tuotteeksi. Sappisaippualla on mahdollista puhdistaa ja poistaa monenlaisia tahroja, niin vaatteista kuin muistakin tekstiileistä. Nykyään sappisaippuaa markkinoidaan kuitenkin ”ihmeaineena” joka tepsii niin tahraan kuin tahraan - - mutta näiden lupausten suhteen kannattaa kuitenkin olla hieman epäileväinen.

Sappisaippuan käyttö
On useita tahroja joiden poistoon suositellaan yleensä asetonia tai lakkabensiiniä, esimerkiksi kuulakärki/mustekynän aiheuttamat tahrat. Yllä mainitut aineet saattavat kuitenkin värjätä tai vahingoittaa puhdistettavaa kangasta, joten sappisaippuan kokeilu saattaa olla parempi vaihtoehto.

Sappisaippualla hangataan tahraa muutaman minuutin ajan (joissain tapauksissa vaatii noin 5min käsittelyn), jonka jälkeen tekstiili voidaan pestä hoito-ohjeen mukaisesti.

Sappisaippua on todettu hyväksi, ainakin seuraavien tahrojenpoistoon: mustekynä, veri, (jotkin) marjatahrat ja lehtivihreä. Muutamat käyttäjät ovat kuitenkin huomanneet sappisaippuan irrottavan värejä, erittäin aroista tekstiileistä. Eli sappisaippuan soveltuvuus tekstiilille on hyvä selvittää ennen varsinaista käyttöä (testaa esim. tekstiilin huomaamattomaan kohtaan).

  • Sappisaippua on tehokas tahranpoistaja
  • Käsittelyaika riippuu puhdistettavasta materiaalista
  • Selvitä sappisaippuan sopivuus materiaalille ennen käyttöä



Lue lisää: tahranpoisto



Uutta siivous infossa

© 2012 Siivous.info - Katso myös halvat kesärenkaat