valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Banaani tahranpoisto

Banaani tahranpoisto


Banaanin aiheuttamat tahrat ovat usein ongelmana etenkin pienten lasten vaatteiden puhdistuksen yhteydessä. Vaikka banaanissa ei juurikaan ole nestettä, joka voisi imeytyä vaatteen kuituihin – saattaa lapselta tippua banaanin pala esim. syöttötuolin istuimelle, josta banaani hankaantuu kiinni vaatteeseen; tai vaihtoehtoisesti banaania saattaa jäädä lapsen sormiin, josta banaani päätyy vaatteeseen. Banaanitahrat ovat siis käytännössä tekstiiliin kiinni hierottua kuivunutta hedelmälihaa. Ohessa muutamia vaatehuollon huomioita banaanitarhoista ja niihin liittyvästä tahranpoistosta.

Poista banaanitahrat nopeasti
Kuten muutkin tahrat myös banaanitahra on syytä poistaa vaatteesta nopeasti. Mitä kauemmin banaanitahra saa kuivua, sitä vaikeampaa tahranpoistamisesta tulee. Aivan aluksi ylimääräinen banaanimassa poistetaan vaatteen pinnalta esimerkiksi lusikan tai veitsen avulla – näin toimimalla vähennetään tahran leviämisen riskiä. Tämän jälkeen tulee valita tekstiilin pesumerkintöjen mukainen puhdistustapa.

Näin banaanitahra lähtee tekstiileistä
Suhteellisen toimiva ja kaikille yleisimmille tekstiileille sopiva keino on banaanitahran kostutus kylmällä vedellä; kostutuksen yhteydessä tahralle voidaan hieroa myös nestemäistä tiskiainetta. Kun tiskiaine on huuhdottu pois voidaan tahralle annostella muuta tekstiilille sopivaa tahranpoistoainetta esikäsittely mielessä (ks. alta). Tämän jälkeen tekstiili pestään korkeimmassa mahdollisessa pesulämpötilassa, käyttäen entsyymipitoista valkopesuainetta – mikäli tekstiilimerkinnät sallivat kyseisen pesuaineen käytön.

Banaanitahroille sopivia esikäsittely tapoja ovat mm. sappisaippua, nestemäinen pyykinpesuaine ja puhdistettavalle tekstiilille sopivat tahranpoistoaineet.

Banaanitahrojen virtyttäminen auringossa
Monissa yhteyksissä banaanin tahrima vaate kehotetaan myös valkaisemaan pesun päätteeksi – joka on varsin toimiva tapa etenkin valkoisten tekstiilien kohdalla. Etenkin kesäaikaan valkaisu voidaan kuitenkin korvata altistamalla pesty tekstiili suoralle auringon valolle (pyykin kuivauksen yhteydessä) hieman tavallista kauemmin. Tahriintunut vaate tulee asettaa narulle niin, että aurinko pääsee paistamaan suoraan tahriintuneeseen tekstiiliin koko kuivauksen ajan. Kyseistä toimintatapaa ei voi suositella värillisille tekstiileille, joiden värejä aurinko helposti haalistaa. Vaihtoehtona kemiallisille valkaisuaineille ja kloorivalkaisulle voit puolestaan kokeilla tekstiilien valkaisua ruokasoodalla.

Suolan ja sitruunan käyttö
Vaatteet jotka eivät ole herkästi väriä luovuttavia – tai joita ei ole valmistettu aroista materiaaleista – voidaan puhdistaa banaanitahroista myös suolan ja sitruunan avulla. Aivan aluksi taittele banaanin tahrima vaate niin että tahra kohta jää taittelun jälkeen päällimmäiseksi; tämän jälkeen ota esille muovipussi johon tekstiili voidaan laittaa käsittelyn päätteeksi. Tuoreesta sitruunasta leikataan tämän jälkeen pieni viipale, jonka avulla banaanitahrat kostutetaan (vaihtoehtoisesti sitruunamehua voidaan myös puristaa tekstiilille, jonka jälkeen mehu levitetään tahralle käsin). Tämän jälkeen kostutettu tekstiili laitetaan muovipussiin; kun tekstiili on muovipussissa sirotellaan tahran päälle vielä reilu kerros hienorakeista merisuolaa (suolaa ei hierota tekstiiliin vaan ainoastaan taputellaan kevyesti). Tämän jälkeen pussi suljetaan/taitetaan kiinni (ideana on estää kosteuden haihtuminen) ja tekstiilin annetaan olla pussissa pari tuntia, jonka jälkeen suolat karistellaan pois – ja tekstiili pestään pesuohjeiden mukaan. Huomioithan ettei tämä käsittely sovellu tekstiileille, jotka ovat erityisen arkoja tai luovuttavat väriä.

Mikäli et saa banaanitahraa poistettua vaatteesta tai olet epävarma tahranpoistoon liittyvistä yksityiskohdista, kannattaa tahriintunut vaate viedä pesulaan puhdistettavaksi.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua