|
|
Viemärin haju johtuu yleisimmin tiivisteistä tai vesilukosta, joka on päässyt kuivumaan. Myös alipaineinen ilmastointi, voi olla syynä viemärin hajuun; tässä tapauksessa ilmastointi vetää korvaavaa ilmaa esimerkiksi tyhjästä vesilukosta ja nostaa hajua viemäristä huoneeseen.
Myös pitkään käyttämättä ollut (ja kuivumaan päässyt) vesilukko alkaa helposti haista. Usein pelkkä veden juoksuttaminen viemäriin riittää poistamaan viemärin hajut. Tästä syystä vesilukollisia lattiakaivoja onkin suositeltavaa pitää vain tiloissa, joita käytetään säännöllisesti. Näin vältytään kuivumisen mukanaan tuomilta viemärin hajuilta.
Vesilukot on myös syytä täyttää esimerkiksi ennen kuin lähdet pitkälle lomamatkalle, toiset myös laittavat vesilukkoon (täytön jälkeen) pienen määrän ruokaöljyä. Veden pinnalle jäävä öljy estää veden haihtumista vesilukosta, ja näin ollen viemärin hajun leviämistä.
Kylpyhuoneessa viemärin hajua voivat aiheuttaa myös lika joka on kerääntynyt vesilukkoon tai viemäriin. Tästä syystä lattiakaivot on syytä tarkastaa ja aina tarvittaessa puhdistaa aika-ajoin. Lisäksi kylpyhuoneessa tulee tarkistaa myös poistoilmaventtiili, tukkoinen ilmanvaihto kasvattaa vain entisestään hajujen määrään.
Viemärin hajunpoisto etikalla
Viemärin hajua voi neutralisoida myös laittamalla reilun desin etikkaa yöksi viemäriin.
- Tarkista tiivisteiden ja vesilukon kunto
- Puhdista vesilukko irtoliasta säännöllisesti
- Tarkista myös ilmanvaihdon toimivuus
- Kokeile hajuja neutralisoivia aineita
Lue lisää: Siivousohjeita
