Vedensäästö siivouksessa - vedensäästövinkit



Lähetä Linkki

Vedensäästö kotitöissä
Veden kulutusta voidaan pienentää siivouksessa, monella eri tavalla. Monesti vedensäästö vaatii vain opittujen tapojen tai tuttujen rutiinien muuttamista. On myös hyvä muistaa, että vedensäästö näkyy suoraan vesi- ja sähkölaskussa.

Vinkkejä vedensäästöön:
- Pyri minimoimaan veden käyttö siivouksessa - älä esim. täytä koko siivousämpäriä vedellä, jos saat siivouksen tehtyä pienemmällä määrällä vettä. Näin syntyvä vedensäästö syntyy erittäin pienellä vaivalla, ja on lähinnä totuttujen tapojen muuttamista.

- Jos mahdollista käytä sadevettä esim. pihatyökalujen pesuun/huuhtelemiseen. Esimerkiksi multaisten pihatyökalujen puhdistus onnistuu vallan mainiosti sadevedellä. Tarvittavan määrän vettä voi annostella esim. ämpäriin, jolloin vettä säästyy entisestään.

- Veden säästäminen on mahdollista myös autoa pestäessä. Jos mahdollista käytä sadevettä autonpesuun; tai annostele pesussa käytettävä vesi ämpäriin, ja käytä painepesuria/puutarhaletkua vain huuhteluun.

- Sulje vesihanat heti kun olet saanut täytettyä siivousämpärin – älä juoksuta vettä turhaan. Tämä yksinkertainen ja melko itsestään selvältä tuntuva vinkki tuo vedensäästöä pitkällä aikavälillä.

- Älä juoksuta vettä turhaan tiskatessa. Vaikka tiskaisit astiat käyttäen ”juoksevaa vettä”, sulje hana mahd. nopeasti. Jo kahden-kolmen hengen talouksissa tiskit kannattaa pestä kerralla, jolloin jatkuvalta veden juoksuttamiselta vältytään.

- Täytä tiskikone tai pyykkikone mahdollisimman täyteen (tai käytä vajaatäyttöohjelmia). Mikäli pestävät tekstiilit eivät vaadi paljon veden käyttöä (puolitäyttöä), voit säästää vettä myös pyykinpesun yhteydessä.

- Korjaa vuotavat hanat viipymättä. Kalkkeutuneet tai vuotavat tiivisteet aiheuttavat pitemmällä aikavälillä täysin turhaa veden kulutusta, ja vesilaskun kasvua.



Lue lisää: Siivousohjeita



Loading
Uutta siivous infossa

Copyright © 2009-2012 Siivous.info & VS-Välitys - Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved. - Mediakortti | Käyttöehdot
siirry mobiiliversioin