|
|
Valaisimien puhdistukseen on monia syitä. Estetiikan lisäksi valaisimien puhdistus lisää myös valon määrää kodissa. Ennen valaisimen puhdistusta on hyvä huomioida että kyseessä on sähkölaite, joten katkaise laitteen virta hyvissä ajoin ennen valaisimen puhdistusta; ja odota että lamput jäähtyvät riittävästi (kuumat tai vielä lämpimät lamput rikkoutuvat helposti). Älä myöskään käytä liikaa vettä valaisimen puhdistuksessa (nihkeä liina – ei märkä) ja vältä veden roiskumista sähköosiin ja johtoon. Mikäli kyseessä on erikoismateriaalista valmistettu valaisin, tutustu huolellisesti valmistajan laatimiin puhdistusohjeisiin.
Ennen valaisimen avaamista/purkamista, katso huolellisesti miten eri osat ovat kiinni – näin saat koottua valaisimen helpommin. Pistä mahdollisesti irrotettavat ruuvit ja pienosat talteen esimerkiksi pieneen purkkiin, jotta ne eivät pääse häviämään. Varsinaisen lamppuosan voi pyyhkiä yleensä nihkeällä liinalla puhtaaksi (mikäli ohjekirjassa ei muuta mainita), huomioi kuitenkin että ennen kokoamista, valaisimen täytyy olla täysin kuiva.
Valaisimen kuvun tai varjostimen puhdistus riippuu materiaalista. Posliini- ja lasikuvut on mahdollista pestä vedellä ja puhdistusaineella (huomio huolellinen kuivaus). Kangasvarjostimet on usein mahdollista pestä (katso valaisimen hoito-ohje). Muovi- ja metallivarjostimet taas voidaan pyyhkiä nihkeällä liinalla tai imuroida.
Palamisjäljet
Varjostimeen/kupuun tulee helposti palamisjälkiä, kun käytetään liian suurta lamppua. Jälkiä on materiaalista riippuen vaikea poistaa. Ratkaisuna on käyttää pienempää/oikean kokoista lamppua.
Lue lisää: Siivousohjeita

