Vanhentuneiden lääkkeiden hävittäminen



Lähetä Linkki

Miten lääkkeiden hävittäminen tehdään?
Kodin lääkekaappiin voi ajan myötä kertyä käyttämättä jääneitä ja vanhentuneita lääkkeitä. Tästä syystä lääkekaappikin kaipaa aika-ajoin säännöllistä siivousta. Lääkekaapin läpikäyntiin kannattaakin varata hieman aikaa, sillä lääkkeiden pakkausmerkinnät on hyvä käydä huolellisesti läpi.

Lääkkeiden hävittäminen ja pakkausmerkinnät
Yleisesti lääkkeet on suunniteltu niin että niitä voidaan säilyttää ns. huoneenlämmössä (15-25 astetta). Mikäli lääkettä tulee säilyttää tätä viileämmässä, on siitä maininta lääkkeen pakkauksessa. Mikäli esimerkiksi jääkaapissa säilytettäväksi suositeltavaa lääkettä, on säilytetty huoneenlämmössä jo pidemmän aikaa, kannattaa sen käytöstä tai hävittämisestä tiedustella apteekista.

Lääkepakkauksista löytyy yleensä merkinnät ”käytä ennen” tai ”käytä viimeistään”. Nämä merkinnät kertovat lääkkeen vanhentumisesta. Käytä ennen merkintä tarkoittaa, että lääkettä voi käyttää merkityn kuukauden alkuun. Käytä viimeistään merkintä puolestaan kertoo, että lääkettä voidaan käyttää vielä merkityn kuukauden loppuun asti. Epäselvissä tapauksissa kannattaa kääntyä apteekin puoleen; ja käyttöaika kannattaa varmistaa jo lääkkeen oston yhteydessä. Vanhentuneiden lääkkeiden hävittäminen tulee tietysti tehdä aina asianmukaisella tavalla.

Lääkkeiden hävittäminen
Vanhentuneet tai vain käyttämättömät lääkkeet tulee palauttaa apteekkiin, josta ne kuljetetaan hävitettäväksi ongelmajätelaitokselle. Lääkkeiden palautus apteekkiin on yleisesti aina ilmaista. Lääkkeitä ei tule hävittää normaalin talousjätteen mukana, jolloin ne voisivat aiheuttaa vaaraa lapsille tai kotieläimille.

Tarkempia ohjeita lääkkeiden palautukseen voit kysyä apteekista, samalla kannattaa tiedustella myös palautettavien lääkkeiden pakkaamisesta tai mahdollisesta lajittelemisesta.



Lue lisää: Siivousohjeita



Loading
Uutta siivous infossa

Copyright © 2009-2012 Siivous.info & VS-Välitys - Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved. - Mediakortti | Käyttöehdot
siirry mobiiliversioin