Roskakorin hajujen vähentäminen ruokasoodalla



Lähetä Linkki

Roskakorin pohjalle tippuu helposti monenlaista irtolikaa ja roskaa joka ajanmyötä jättää roskakoriin epämiellyttävän hajun. Roskapussin käyttö ei välttämättä poista tätä ongelmaa kokonaan, sillä pussiin tulee helposti reikä, josta esimerkiksi nestemäinen jäte pääsee valumaan roskakorin pohjalle/sisäseiniin).

Hajujen neutralisointi ruokasoodalla
Roskakorista lähteviä hajuja on mahdollista neutralisoida esimerkiksi käyttämällä ruokasoodaa. Roskakori tulee ensin pestä ja kuivattaa huolellisesti. Puhtaan ja kuivan roskakorin pohjalle ripotellaan n. 1-2 tl ruokasoodaa, ja ruokasoodan päälle asetetaan talouspaperi. Tämän jälkeen roskakoriin asetetaan normaaliin tapaan roskapussi, ja roskakori otetaan käyttöön. Huomioithan että roskakorin tulee olla täysin kuiva, ennen ruokasoodan ripottelua. Vinkin toiminta perustuu ruokasoodan ominaisuuteen neutralisoida hajuja.

On myös hyvä huomioida, että hajut pinttyvät helposti, etenkin muovisiin roska-astioihin – jotka ovat olleet käytössä jo pitempään. Tästä syystä roska-astia onkin suositeltavaa pestä tai huuhdella aina tyhjennyksen yhteydessä. Näin toimimalla astian pohjalla tippunut irtolika saadaan samalla siivottua pois, eikä lika pääse pinttymään tai aiheuttamaan epämiellyttäviä hajuja.


Lue lisää: Ruokasooda



Loading
Uutta siivous infossa

Copyright © 2009-2012 Siivous.info & VS-Välitys - Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved. - Mediakortti | Käyttöehdot
siirry mobiiliversioin