valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Testaa värinpitävyys ennen pesua

Testaa värinpitävyys ennen pesua


Vaatteiden heikko värin pitävyys on etenkin uusien vaatteiden ongelma, sillä useat tekstiilit ”ylivärjätään” valmistuksen aikana tuotettavan sarjan tasalaatuisuuden varmistamiseksi (näin kaikki valmistettavat tekstiilit saadaan täsmälleen saman värisiksi). Ylivärjääminen johtaa kuitenkin tilanteeseen, jossa osa väriaineesta ei imeydy kunnolla tekstiilin sisään. Tästä syystä uusi vaate saattaa ensimmäisen pesukerran aikana luovuttaa yllättävänkin paljon väriä, joka värjää helposti muun koneessa olevan pyykin. Joissain tapauksissa uuden vaatteen ensimmäinen pesu on suositeltavaa tehdä erillään muusta pyykistä (esim. käsinpesu), jotta vältytään ikäviltä värjääntymisiltä. Edellä mainitusta syystä esimerkiksi uusien farkkujen peseminen suositellaan tehtäväksi juuri käsinpesuna. Ohessa muutamia vaatehuollon huomioita tekstiilien värinpitävyydestä.

Mikäli vaate ei ole erityisen herkästi venyvä, ja vaatteen materiaali sallii liotuksen; voidaan vaatetta myös liottaa vedessä ennen ensimmäistä pesua, jolloin vaate luovuttaa väriä liotusveteen eikä pesukoneeseen. Liottamisen soveltuvuus on aina kiinni vaatteen laadusta ja käytetyistä materiaaleista; eli kaikkia vaatteita ei voi automaattisesti liottaa. Tutustu siksi vaatteen hoito-ohjeeseen huolellisesti.

Testaa värinpitävyys
Vaatteiden värin pitävyyttä voidaan usein myös testata ennen pesua. Testi voidaan tehdä myös vanhoille vaatteille joiden epäilet luovuttavan edelleen väriä. Mikäli vaate on vesipestävä, kostuta huomaamaton kohta vaateesta vedellä (esim. saumavara, tai vaatteen helma). Tämän jälkeen painele kostutettua kohtaa vaalealla nukkaamattomalla kankaalla (tai talouspaperilla). Mikäli väriä irtoaa jo painelun yhteydessä, on kyseessä erittäin voimakkaasti väriä luovuttava tekstiili.

Varmemman tuloksen saamiseksi voit käyttää myös silitysrautaa (varmista hoito-ohjeesta ensin että tekstiilin voi silittää). Aseta kostutettu kohta valkoisen kankaan tai talouspaperin sisään ja silitä nopeasti. Kostutettua kohtaa ei tule varsinaisesti silittää, vaan ideana on että lämpö läpäisee tekstiilin. Tämä testi kertoo melko selvästi vaatteen värin pitävyyden.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua