valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Pihalaattojen ja pihakivien välien puhdistus

Pihalaattojen ja pihakivien välien puhdistus


Etenkin vahojen pihalaatoitusten väleissä kasvaa monesti kaikenlaista viherrystä. Toisten mielestä ns. vihersauma kuuluu asiaan, toisten mielestä taas sammaleen välistä kasvavat heinät ja sammaleet pilaavat laatoituksen ulkonäön. Joskus pihakivien välien puhdistus tehdään myös siitä syystä, että halutaan torjua laatan pinnalle muutoin leviävää sammalta. Pihalaattojen välien puhdistus voidaan suorittaa usealla eri tavalla, ohessa muutamia esimerkkejä.

Laattojen puhdistus painepesurilla

Yksi työkalu jonka avulla pihalaattojen välit saadaan puhtaiksi on painepesuri. Kyseisen työkalun käyttöön liittyy kuitenkin muutamia huomioin arvoisia seikkoja, jonka vuoksi monet pyrkivät välttämään painepesurin käyttöä. Paineella laattasaumaan johdettu vesi kyllä poistaa viherrykset laattasaumoista, mutta työ on varsin sotkuista, sillä vesipaine heittää pois myös laattasaumoissa olevat hiekat tai mullat. Tämän lisäksi painepesuri usein myös kuluttaa huokoiseksi muuttuneen betonilaatan pintaa entisestään. Hyvänä puolena taas on se, että painepesurilla voidaan käsitellä helposti ja nopeasti myös laattojen päällipinnat suuremmaltakin alueelta (jos viherrys on levinnyt saumoista laattojen pinnalle).

Pihalaattojen välien puhdistaminen koukuilla

Pihakivetysten välit voidaan usein puhdistaa erilaisilla kapeilla metallikoukuilla. Rautakaupoissa myydään myös pihakivien välien puhdistukseen erityisesti suunniteltuja koukkuja, joihin on mahdollista yhdistää erilaisia varsia työskentelyn helpottamiseksi. Työkalun hankintaa on hyvä miettiä etenkin jos puhdistettavaa pinta-alaa on enemmän kuin pari neliötä, sillä laatoituksella kyykkiminen käy etenkin selän päälle. Pienemmillä laatoituksilla pihalaattojen välit saadaan puhtaaksi myös itse kyhätyllä koukulla.

Pihakivien välien puhdistus koneellisesti

Markkinoilta löytyy myös sähkökäyttöisiä koneita, jotka on suunniteltu korvaamaan erilaiset koukut. Sähkölaitteiden työjälki on tietysti varsin tasaista, ja laitteen avulla hoituu helposti suuremmankin pihakivetyksen välien puhdistus.

Pihakivien välien puhdistus ja jälkityöt

Suoritatpa pihalaattojen välien puhdistuksen sitten koneellisesti tai koukulla tulee laattasaumat täyttää uudelleen työn päätteeksi, jotta laatoitus pystyy paikallaan. Kun laattaväleistä ylös nostetut viherrykset on kerätty ja viety esim. kompostiin tulee laattaväleihin harjata vaikka hienorakeista hiekkaa (pihalaattojen päälle levitetään pieniä hiekkakekoja jotka harjataan laattasaumoihin).

Vaihtoehtoisesti laattasaumoihin voidaan hiekan sijasta harjata myös kivituhkaa, jonka raekoko on hiekkaa hienompaa. Ajan myötä kivituhka muodostaa laattaväliin tiiviin sauman, jonka läpi rikkakasvien juuristot harvoin pääsevät.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.