valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Lumen poistaminen katolta

Lumen poistaminen katolta


Lumen poisto katolta on monesti ajankohtaista etenkin runsaslumisina talvina olipa kyseessä sitten omakoti-, rivi- tai kerrostalo. Vaikka lumen poistaminen katolta tehdään monesti kattorakenteiden kestävyyteen vedoten, voidaan lumen poistolla helpottaa myös pihamaalla liikkumista. Etenkin jos talon kulkureitit kulkevat talon seinustan vierestä on lumien putoamisessa selvä turvallisuusriski. Lisäksi portaille tai kulkureiteille putoava lumi vaikeuttaa myös kiinteistön käyttöä. Ohessa muutamia huomioita, joiden avulla lumen poistaminen katolta sujuu joutuisasti.

Huomioi turvallisuus
Poistetaanpa lunta sitten omakoti- tai kerrostalon katolta on turvallisuuteen kiinnitettävä huomiota. Lumenpoiston yhteydessä sekä työntekijän että ohikulkijoiden ja pihamaalla liikkujien turvallisuus tulee voida taata. Työntekijöiden kohdalla lumen poistaminen katolta vaatii monesti turvaköysien ja putoamissuojainten käyttöä, vaikka kyseessä olisi vain yksikerroksinen omakotitalo, sillä jäinen ja luminen katto on aina liukas ja vaatii erityishuomiota. Pihamaalla ja kadunvarsilla vaarat liittyvät taas putoavaan lumeen. Lumen poiston aikana tulisikin varmistaa, ettei pihamaalla liikuta. Kiinteistöissä joissa lumet joudutaan pudottamaan kadunpuolelle on syytä käyttää ns. vartijaa, joka varmistaa ettei pudotusalueella kulje ketään (kaikki ohikulkijat kun eivät aina piittaa asennetuista puomeista ja lippusiimoista).

Miten lumen poisto katolta tapahtuu
Käytännössä lumen poistoon katolta on olemassa kaksi tapaa. Ensinnä lumet voidaan poistaa kiipeämällä katolle ja kolaamalla tai lapioimalla katto tyhjäksi. Tämän lisäksi yksikerroksisissa rakennuksissa (omakotitalot ja piharakennukset) lumet voidaan poistaa myös maasta käsin, pitkän varren päähän asennetulla lumikaapparilla. Jälkimmäisessä työtavassa vältytään toki katolle kiipeämiseltä, mutta työn suorittajan on silti varottava vetämästä lumia itsensä päälle, sillä jäinen lumimassa voi lähteä katolta alas yllättävänkin kovalla vauhdilla.

Molempien työtapojen kohdalla on syytä varmistaa, ettei vesikatteen pintaa vaurioiteta työn aikana. Esimerkiksi jos lumikolaa tai –lapiota työnnetään aivan vesikatteen pintaa pitkin osuu kola helposti vesikatteen kiinnitysruuveihin, jolloin ruuvi saattaa pompata pois paikoiltaan. Katteen pinnalle onkin suositeltavaa jättää parin sentin lumi tai jääkerros, joka suojaa katetta työn aikana.

Lumen varastointi tai pois kuljettaminen
Runsaslumisina talvina myös suuremmillakin omakotitonteilla voi tulla pulaa lumen varastointipaikoista. Mikäli runsaita lumisateita on tiedossa, on monesti viisasta kolata jo sataneet lumet pois talon välittömästä läheisyydestä esim. tontin reunalle. Näin toimimalla varmistetaan että lumet saadaan varastoitua ilman ongelmia. Pienemmillä tonteilla taas saatetaan joutua turvautumaan lumen poiskuljettamiseen.

On kuitenkin hyvä huomioida, ettei lunta tule varastoida talon viereen; eli katolta pudonnut lumi tulisi poistaa rakennuksen vierestä (seinustalta ei tule etsiä varastopaikkaa lumelle). Näin toimimalla varmistetaan, ettei lumi ala sulaa talon rakenteisiin kevään yllättäessä.


Mikäli et omista lumen poistossa tarvittavia turvavälineitä, tai kiinteistösi pihamaa vaatii lumen pois kuljettamista – kannattaa lumen poisto tilata lumenpudotuksia suorittavilta yrityksiltä.





Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.