valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Hakkeen ja kuorikkeen käyttö pihalla ja puutarhassa

Hakkeen ja kuorikkeen käyttö pihalla ja puutarhassa

kuorikkeen ja hakkeen käyttö puutarhassa.
Kuorike tai hake suojaa istutusta.

Haketta tai kuoriketta syntyy monesti omakotitalon tai mökin pihatöiden yhteydessä. Varsinkin puunkaadon tai erilaisten ryteikköjen raivausten jälkitöiden yhteydessä saattaa haketta syntyä yllättävänkin paljon, tällöin on hyvä miettiä mihin kaikkeen haketta voidaan käyttää pihalla ja puutarhassa. Mikäli haketta tarvitaan pihamaalla enemmän kuin oksien ja risujen haketuksella pystytään tuottamaan
voidaan kuoriketta hankkia myös puutarhamyymälöistä – tällöin nimikkeenä on yleensä kuorikate (säkeissä myytävä tuote).

Yleisimmät käyttökohteet kuorikatteelle
Haketta tai kuorikatetta käytetään tyypillisesti pensaiden ja puiden maapinnan katteena. Hakkeen avulla pensaan ympärille voidaankin luoda siisti ja suhteellisen hoitovapaa alue. Kun pensaan tai puun juuri on ensin puhdistettu rikkakasveista, voidaan juurelle levittää 30-50 cm levyinen kaistale haketta (kaistaleen leveys kasvin mukaan). Näin toimimalla kasvin ympärille luodaan eräänlainen suoja-alue, jonne ei tarvitse kajota esimerkiksi ruohonleikkureilla tai ruohotrimmerillä. Samalla vältytään esimerkiksi pensaiden tai puiden kuorivaurioilta, joita tulee helposti ruohonleikkuun yhteydessä (esimerkiksi siimaleikkurin siima saattaa vaurioittaa puun kuorta).

Mikäli haketta on käytössä erittäin suuria määriä, voidaan sitä hyödyntää myös kompostoinnin yhteydessä.
Haketta voidaan käyttää kompostissa eräänlaisena välikerroksena, tuomassa ilmavuutta kompostiin.
Tämän lisäksi haketta on mahdollista käyttää – etenkin mökillä – kuivakäymälöiden kuivikkeena.

Vinkkejä kuorikkeen käyttöön puutarhassa
Kun kuorikatetta tai haketta levitetään puskien juurille pyritään estämään siemenrikkakasvien itämistä/taimettumista, sekä estämään kosteuden nopeaa haihtumista maasta. Jotta näihin päämääriin päästäisiin on ensiarvoisen tärkeää, että hakkeella käsiteltävä pensaan alusta puhdistetaan ensin rikkakasveista. Tämän jälkeen puhdistettu pinta voidaan peittää hakkeella – – tai kuorikkeen toimintaa voidaan tehostaa lisäämällä hakkeen alle ohut kerros sanomalehteä (maatuvaa paperia), joka peitetään lopuksi hakkeella.

Hakkeissa on myös eroja. Etenkin paikoissa joissa rikkakasvit ovat toistuvana ongelmana suositellaan yleisesti käytettäväksi mäntyhaketta.

Mikäli pihan julkisivu on sinulle tärkeää suunnittele hakkeen levitys hyvin etukäteen. Rajaa alue johon aiot levittää kuoriketta esimerkiksi narulla ja mieti onko kaavailemasi hakkeen levitysalue sopiva vai tarvitaanko esim. laajempi tai pienempi levitysalue. Alueen rajaaminen narulla (värikäs naru kiinnitetään puutappien varaan esim. 10 cm korkeudelle maasta) auttaa lopputuloksen hahmottamisessa. Jos tarvittavan kuorikatteen määrän arviointi tuottaa ongelmia, mieti mille alueille levität hakkeen ensin. Näin toimimalla voit varmistaa pihasi yhtenäisen ilmeen (esimerkiksi sisäänkäyntien luona) vaikka kuorikate loppuisi kesken levittämisen.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua