valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Kukkien ja kasvien mullanvaihto

Kukkien ja kasvien mullanvaihto


Sisätiloissa kasvavien kukkien ja huonekasvien mullat on hyvä vaihtaa säännöllisesti, jolloin pienessäkin ruukussa kasvava kasvi saa käyttöönsä tuoretta ja ravinteikasta multaa. Tyypillisin ajankohta huonekasvien mullanvaihdolle on silloin kun kasvi siirretään suurempaan ruukkuun. Mullanvaihdon tarpeesta voi kertoa myös kasvin nuukahtanut ulkonäkö tai kasvien juurien työntyminen mullasta ylös ja/tai juurien työntyminen ulos ruukun kastelureiästä.

Mullanvaihto kukkiin ja huonekasveihin

Tarve kasvien mullan vaihdolle riippuu pitkälti kasvunopeudesta. Hitaasti kasvavien kukkien tai kasvien multia ei välttämättä tarvitse vaihtaa kuin parin vuoden välein (jos silloinkaan), nopeasti kasvavilla kasveilla ruukku voi puolestaan jäädä pieneksi jo vuodessa. Mullanvaihto ei automaattisesti tarkoita, että kasvi pitäisi siirtää isompaan ruukkuun; esimerkiksi määräkokoonsa kasvanut huonekasvi saattaa hyvinkin viihtyä ruukussaan, kunhan saa käyttöönsä säännöllisesti uudet mullat. Myös monien kukkien mullanvaihto voidaan suorittaa ilman ruukun vaihtoa.

Kukkien ja huonekasvien mullanvaihto on aina hieman sotkuista puuhaa, joten samassa urakassa kannattaa vaihtaa useamman kasvin mullat. Näin toimimalla urakasta selvitään kerta siivouksella.

Yleensä suositellaan, että mullan vaihtoon menevät kasvit kasteltaisiin edellisenä iltana (tai vaihtopäivän aamuna tunteja ennen operaation alkua). Tämän kastelun yhteydessä kasveille ja kukille tulisi antaa reilusti vettä. Kukkaruukusta ei ole tarkoitusta tehdä muta-allasta, vaan ideana on varmistaa kasvin juurakon koossa pysyminen siirron aikana. Kastelussa on tietysti huomioitava kyseisen kasvin yleinen vedentarve, eli normaalisti kuivassa viihtyvää kasvia ei tule yli kastella.

Kukkien ja huonekasvien mullanvaihto on hyvä tehdä paikassa jossa multa ei pääse tahrimaan ympäristöä. Tästä syystä monet suorittavat työn esimerkiksi kylpyhuoneen lattialla, jonka suojaksi on levitetty kerros sanomalehteä. Kun sopiva paikka on valittu ja tarvittavat suojat on asetettu paikoilleen, on kaikki mullan vaihtoon tulevat kasvit hyvä kantaa paikalle ennen kuin työ aloitetaan. Näin toimimalla varmistetaan ettei multaa kulkeennu asuintiloihin sukkien tai kenkien pohjissa.

Mullanvaihdossa ei vaadita erikoisia apuvälineitä, monesti tarvitaan vain astia/säkki johon vanha multa kaadetaan, sekä tietysti vaihtomultaa. Toiset varaavat paikalle myös vesiämpärin jossa ruukkujen sisäpinnat pestään kun vanha multa on kaadettu pois. Haluttaessa työssä voidaan käyttää myös suojakäsineitä.

Kasvin poisto ruukusta

Kukat ja kasvit tulee poistaa ruukustaan aina mahdollisimman varovaisilla liikkeillä. Monesti huonekasvi saadaan pois ruukustaan asettamalla vasen käsi kasvin multaa vasten ja ottamalla oikealla kädellä kiinni ruukusta – jonka jälkeen kasvi käännetään ylösalaisin. Mikäli kasvi ei suostu tulemaan muutoin pois ruukustaan, voi mullanvaihdon suorittava henkilö työntää sormensa ruukun sisäreunaa pitkin juurakon alle ja avittaa kädellä kasvin poistoa (varottava varsien ja lehtien katkeilua). Yleensä mullanvaihtoa ennen tehty runsas kastelu kuitenkin auttaa myös kasvin poistossa.

Ruukusta poistettu kasvi voidaan tämän jälkeen asettaa makaamaan lattian tai pöydän suojaksi levitetyn sanomalehden päälle, ja juurakosta voidaan poistaa helposti irtoavat vanhat mullat. Kaikkea vanhaa multaa ei kannata yrittää saada irti, ainoastaan helposti irtoileva aines. Kasvia tai kukkaa ei myöskään kannata ravistella tässä yhteydessä – sillä multa tulisi saada pois ilma että kasvi vahingoittuu. Kasvin juurille ei mullanvaihdon yhteydessä tyypillisesti tehdä mitään, mutta vioittuneet juuret on helppo poistaa tässä yhteydessä.

Kun kasvi on saatu pois ruukusta, tyhjennetään vanha multa erilliseen astiaan tai säkkiin, jonka jälkeen ruukku voidaan myös pestä. Huomaathan ettei ruukkua kannatta pestä lavuaarissa (vaan erillisessä ämpärissä), näin toimimalla varmistetaan ettei multaa päädy viemäriin. Urakan päätteeksi ämpäri voidaan tyhjentää vaikka pihamaalle.

Kasvin palauttaminen ruukkuunsa

Säkkitavarana myytävä vaihtomulta tarvitsee yleensä hieman kostutusta vaihdon yhteydessä, jotta kasvi pystyisi juurtumaan paremmin uuteen multaan (ilman kostutusta kasvi istutettaisiin täysin kuivaan multaan). Toiset hoitavat tämän kostutuksen sumuttamalla hieman vettä istutusruukkuun mullan lisäyksen yhteydessä. Mullan valmistajat kuitenkin suosittelevat, että kostutus tehdään erillisessä astiassa (esim. ämpäri tai pesuvati). Kostutuksessa käytettävän veden määrän voi tarkastaa multasäkin päältä, mutta yleinen nyrkkisääntö on litra multaa ja desi vettä. Yhden ruukun tarvitsema multa voidaan levittää esimerkiksi pesuvadin pohjalle, jonka jälkeen vesi ripotellaan tai sumutetaan tasaisesti mullan päälle; lisäksi multaa kannattaa myös sekoittaa kostutuksen yhteydessä.

Kun on aika asettaa kasvi takaisin ruukkuunsa, suunnittele mullan laitto niin että kasvin juurien ympärille tulee kauttaaltaan uutta multaa. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että purkin pohjalle laitetaan hieman multaa, jonka jälkeen kasvi asetetaan ruukun keskelle ja ruukun reunat täytetään mullalla. Yleensä kasvi saadaan pysymään ruukussa paremmin jos juuripaakun ympärille (reunoille) tuleva multa painellaan tiukkaan. Näin esimerkiksi korkean kasvin oma paino ei mahdollista kasvin kallistumista ja kaatumista (tiukkaan paineltu multa ei anna periksi).

Ruukkua täytettäessä on hyvä huomioida ns. päältäkasteluvara, eli ruukun reunojen tulisi olla aavistuksen mullan yläpuolella. Näin toimimalla kasteluvedet pysyvät purkissa.

Mullanvaihdon jälkeen

Kun kukkien ja kasvien mullat on vaihdettu, kannattaa kasveja pitää varjoisassa paikassa pari päivää. Lisäksi kasvien kastelu kannattaa tänä aikana tehdä sumuttamalla kosteutta lehdille. Näin kasvi saa rauhassa totutella uuteen multaansa. Kun kasvin pinta multa alkaa näyttää kuivalta voidaan yleensä siirtyä normaalikasteluun (kasvi on käyttänyt mullasta saamansa veden).

Kasveja ei kannatta viedä mullanvaihdon jälkeen aurinkoiseen tai kuumaan paikkaan, koska lämpö haihduttaisi mullassa olevan kosteuden pois joka heikentäisi kasvin juurtumismahdollisuuksia.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.