|
|
Grillin puhdistus - perusteet
Ennen grillin puhdistamisen aloittamista tulee tutustua grillin käyttöohjeisiin. Eri valmistajien grillit ja eri materiaalit vaativat erilaisia puhdistustoimenpiteitä. Grilli tulee puhdistaa säännöllisesti, ja grillausvälineet tulee puhdistaa mielellään jokaisen käyttökerran jälkeen. Näin ne ovat puhtaine seuraavaa käyttökertaa varten.
Grillin puhdistus – ritilän puhdistaminen
Grillin ritilät on hyvä irrottaa ja puhdistaa kaapimella tai harjalla, joka on suunniteltu grillin puhdistukseen. Monesti myös karhunkieltä voidaan käyttää ritilän puhdistuksessa, ja palaneen ruoan irroittamisessa. Karkeita pesulappuja ei kuitenkaan kannata käyttää grillin ulkopintaan. Monissa uudemmissa grilleissä on pinnoitettu ulkopinta, joka naarmuuntuu herkästi.
Lopuksi osat ja ritilät kannattaa pestä, esimerkiksi astianpesuainetta käyttäen. Ennen paikalleen laittoa ritilät on hyvä käsitellä esimerkiksi rypsiöljyllä. Valurautaisia osia ei välttämättä suositella pestäväksi, joten noudata valmistajan antamia puhdistusohjeita, kun puhdistat valurautaisia osia.
Grillin puhdistaminen on suositeltavaa tehdä ilman voimakkaita pesuaineita. Monesti etikka-vesi seos tai laimea yleispuhdistusaine riittävät puhdistukseen (muista huuhdella pesuaineet huolellisesti pois). Myös ruokasoodasta ja vedestä voidaan muodosta tahnamainen seos, jota voidaan käyttää lian irti hankaamiseen.
Hiilet ja tuhka tulee myös poistaa grillistä säännöllisesti. Grillihiilet jäähtyvät vasta parin vuorokauden kuluttua käytöstä, eli mikäli poistat hiilet aiemmin älä laita niitä paikkaan jossa ne voivat sytyttää tulipalon. Hiiliä ja kuumaa tuhkaa ei myöskään tule laittaa muoviseen astiaan tai ämpäriin.
- Puhdista grilli säännöllisesti käytön jälkeen
- Vältä pintojen turhaa naarmuttamista
- Tuhka ja hiilet ovat kuumia pitkään (palovaara)
Lue lisää: Piha ja Puutarha

