Oven maalaaminen



Lähetä Linkki

Ovien maalaus vaatii hieman aikaa, etenkin jos ovelle on tarpeen tehdä pohjakäsittely. Tämän vuoksi työhön kannattaa varata riittävästi aikaa. Maalit ja työvälineet tulee valita oven materiaalin mukaan (tässä ohjeessa käsitellään lähinnä puista ulko-ovea).

Ovien maalaus – pohjatyöt
Ovi on hyvä nostaa pois saranoilta maalauksen ajaksi. Mikäli oven maalipinta on vain hieman kulunut, voidaan harkita päälle maalaamista, ilman erityisiä pohjatöitä. Jos taas ovi on selvästi maalauksen tarpeessa, kannatta pohjatyöt tehdä huolella.

Kun ovi on saatu nostettua saranoiltaan ja siirretty maalausalustan päälle (esim. työpöytä/pukki) kannattaa ovenkahvat ja helat irrottaa, jos vain mahdollista. Mikäli kahvoja ei voida irrottaa tulee ne suojata huolellisesti. Seuraavaksi vanha lakka/maalipinta poistetaan ovesta hiomalla/raapimella. Oven valmistusmateriaalista riippuen, tässä työvaiheessa kannattaa olla varovainen.

Mikäli kyseessä on ulko-ovi myös ulkopinnan käsittelyä homeenpoistoaineella voidaan harkita (pesun jälkeen oven ulkopinnan tulee saada kuivua rauhassa).

Oven maalaaminen
Vielä ennen varsinaista maalausta ovessa olevat oksankohdat, on syytä käsitellä oksalakalla. Oksalakan tulee antaa kuivua ennen varsinaista pohjustus/suojakäsittelyä. Seuraavaksi oveen levitetään puupinnoille sopiva pohjustus/suojakäsittelyaine. Suojakäsittelyaineen kuivumisaika tulee varmistaa pakkauksesta/myyjältä, sillä kuivumisaika voi vaihdella tuotekohtaisesti.

Mikäli maalaat ulko-ovea, muista käsitellä ainakin oven ulkopuoli, ulkokäyttöön sopivalla maalilla/lakalla (koko oven voi tietysti käsitellä samalla ulkomaalilla). Oven maalaus kannattaa suorittaa pensselillä, jolla saat helposti maalattua myös ovessa olevat kolot, ja kuviot (älä käytä esim. telaa).



Lue lisää aiheesta: maalaus



Loading
Uutta siivous infossa

Copyright © 2009-2012 Siivous.info & VS-Välitys - Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved. - Mediakortti | Käyttöehdot
siirry mobiiliversioin