valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Vinyylilattian hoito-ohjeet ja puhdistus

Vinyylilattian hoito-ohjeet ja puhdistus


Vinyylilattian avulla asuntoon on mahdollista luoda useisiin eri sisustustyyleihin sopiva lattia, sillä pintakuviointeja ja värejä vinyyli- tai muovilattioissa on tarjolla useita. Nykyään vinyylilattioita on tarjolla useissa eri muodoissa niin asennusmattona (rullana) kuin lukkopontillisena asennuslevynäkin (pontti on nykyään yleisempi vaihtoehto). Näin ollen vinyylilattioita voidaan käyttää niin asunnoissa kuin julkitiloissakin.

Vinyylilattian ominaisuudet
Asuintiloissa vinyylilattian ominaisuudet tulevat esiin lähinnä hiljaisuutena (lattia ei juurikaan kopise), ja oikein hoidettuna lattia ei myöskään ole liukas. Useat valmistajat ovat vuosien aikana kehittäneet tuotteitaan entistä kestävimmäksi, mutta markkinoilla olevissa vinyylilattioissa on vastaavia eroja kuin esimerkiksi laminaattien välillä (esim. kestävyydessä ja naarmuuntumisessa on eroja). Arkisiivouksen kannalta monien vinyylilattioiden pahimpia vihollisia ovat hiekka ja sepeli, jotka voivat hankauksen seurauksena jättää jälkiä lattiaan. Myös painavat huonekalut ja tuolit voivat ajan myötä jättää painumajälkiä vinyylilattiaan (sama koskee myös monia muita lattiamateriaaleja), tästä syystä huonekalujen jalkojen alle suositellaan asennettavaksi pienet huopapalat.

Vinyylilattian puhdistus ja hoito
Arkena vinyylilattian hoito on lähinnä hiekan ja irtolian poistoa, josta selviää nopeimmin imuroinnilla tai kuivamoppaamalla lattian mikrokuitumopilla. Jotta vinyylilattian puhdistus sujuisi ongelmitta, ei hiekkaa tai muuta irtoroskaa kannata liikutella ympäriinsä lattialla (esim. harjaamalla); vaan hiekka kannattaa juurikin imuroida pois. Muun tyyppisen lian poistoon mikrokuitumoppi saattaa olla parempivaihtoehto. Lattialle päätyvän hiekan ja sepelin määrää voidaan vähentää myös julkisissa tiloissa kynnysmattojen avulla (kotona varmin keino on tietysti jättää kengät aina eteiseen). Yleensä pitkillä ns. 6-8 askeleen matoilla saadaan kerättyä kengistä karisevat hiekat melko hyvin talteen.

Vinyylilattian pesu ja pyyhintä
Kuten jo edellä mainittiin vinyylilattian hoito onnistuu parhaiten kuiva- tai nihkeäpyyhinnällä. Vinyylilattian puhdistus pesemällä puolestaan viittaa lähinnä vanhan vahakerroksen poistoon (tehdään yleensä koneellisesti) ja uuden vanhan laittoon. Näin ollen vinyylilattian pesu on toimenpide, joka tulee tehdä valitun lattiamateriaalin valmistajan antamien suositusten mukaisesti (suosituksen vaihtelevat valmistajittain).

Rasvaisen lian poisto vinyylilattiasta
Koska vinyylilattia on monesti mattapintainen erottuvat rasvaiset jäljet (esim. ruokatahrat tai jalanpohjista jääneet jäljet) helposti lattian pinnasta. Tuoreeltaan kyseiset tahrat lähtevät yleensä pelkällä nihkeä- tai kosteapyyhinnällä, mutta kuivuttuaan rasvaiset tahrat saattavat tarvita materiaalille sopivan puhdistusaineen apua. Vinyylilattian puhdistuksessa ei kannata käyttää tiskiainetta tai muuta saippuaa sisältävää ainetta, sillä nämä aineet tekevät lattiasta helposti kiiltävän ja liukkaan. Hyvin varustetuista rautakaupoista löytyy yleensä vinyylilattioiden puhdistukseen sopivia aineita – yleensä myyjät tietävät mitkä tuotteet sopivat muovipintojen/vinyylinlattian puhdistukseen rasvaisesta liasta.

Konttorituolit ja vinyylilattia
Sekä kotona että julkitilassa on syytä kiinnittää huomiota konttorituolien asettamiseen vinyylipinnan päälle. Jotta vinyylilattia säilyisi hyvänä konttorituolin alla, kannattaa tuolin pyörien alle sijoittaa matto tai erillinen suojalevy. Näin toimimalla varmistetaan ettei tuolista aiheudu painaumia tai muita jälkiä lattiaan.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua