valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Kahvipannun pesu ja puhdistaminen

Kahvipannun pesu ja puhdistaminen


Kuten muussakin ruoanlaitossa myös kahvinkeitossa puhtaat välineet varmistavat hyvän makuisen kahvin valmistuksen. Tästä syystä myös kahvipannun puhdistukseen on syytä kiinnittää huomiota. Tässä artikkelissa käsitellään hellan päällä lämmitettävän ”vanhanajan” kahvipannun puhdistusta – tutustu myös kahvinkeittimen puhdistusta käsittelevään artikkeliin.

Kahvipannun puhdistus
Ns. vanhanaikainen esimerkiksi teräksinen kahvipannu voidaan puhdistaa liasta ja läikistä muutamalla hyvinkin helpolla ja nopealla tavalla. Kahvipannun pesussa ja puhdistuksessa tulee kuitenkin olla varovainen, ettei kahvipannun sisäpinta naarmuunnu tai hankaannu tarpeettomasti puhdistuksen yhteydessä.

Kahvipannun pesu
Teräksisen kahvipannun puhdistus voidaan suorittaa esimerkiksi laittamalla pannu noin puolilleen vettä ja lisäämällä tämän jälkeen joukkoon pyykkipulveria (vettä tulee olla pannussa sen verran ettei pohjaan palamisen vaaraa synny). Seos sekoitetaan ensin kevyesti, jonka jälkeen seos keitetään/kiehautetaan nopeasti. Kiehauttamisen jälkeen kahvipannu voidaan pestä normaalia tiskiharjaa käyttäen. Lopuksi kahvipannu tulee huuhdella huolellisesti. On myös suositeltavaa keittää 2-3 pannullista vettä, ennen seuraavaa varsinaista käyttöä. Näin varmistetaan ettei pannuun jää pesuainejäämiä. Vastaavaa käsittelyä voi kokeilla myös konetiskiaineen kanssa.

Tahrojen poistaminen kahvipannusta
Kahvipannuun tulleita tahroja voi yrittää poistaa myös etikan avulla. Siivousliinan kulma voidaan kastaa ensin etikkaan, jonka jälkeen tahrojenpoistoa voidaan yrittää kevyesti hankaamalla. Mikäli kahvipannun puhdistus vaatisi mielestäsi hieman hankausta, voit kokeilla myös ruokasoodasta ja vedestä tehtävää tahnaa, jolla tahraa voi hangata kevyesti. Tämä toiminta tapa on huomattavasti hellävaraisempi kuin esim. karhunkielen käyttö.

Kahvipannun puhdistus – huomioitavaa
Mikäli kyseessä on erityisen vanha kuparinen kahvipannu (arvo esine), jota käytetään lähinnä koristeena – voit oman harkintasi mukaan kokeilla kuparin puhdistamiseen sopivia vinkkejä – erityisen arvokas kuparinen kahvipannu voidaan myös viedä kultasepälle puhdistettavaksi.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua