valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Asunnon tuulettaminen

Asunnon tuulettaminen


Asunnon tuuletus tehdään tavallisesti tilanteessa, jossa asukas huomaa sisäilman olevan epämieluisan tunkkaista tai sisälämpötilan olevan liian korkealla – tällöin luontevin mieleen tuleva ratkaisu on tietysti avata ikkunat ja päästää sisään raikasta ulkoilmaa. Tunkkainen sisäilma saadaankin usein poistettua nopealla ristivedolla (asunnon vastakkaisista päistä avataan ikkunat muutamaksi minuutiksi, jolloin ilma virtaa läpi asunnon), mutta korkean sisälämpötilan tuomiin ongelmiin tuuletus ei auta kuin hetkellisesti. Asunnon tuuletus on myös osittain sidottu siihen missä asutaan – eli omakotiasukas voi yleensä tuulettaa mielensä mukaan, mutta kerrostaloissa taloyhtiöllä voi olla sanansa sanottavana tuuletuksen suhteen.

Kerrostaloissa isännöitsijät yleensä kannustavat edellä mainitun lyhytaikaisen ristivedon käyttöön, jolloin tuuletuksen luoma lämpöhukka minimoidaan (etenkin talviaikaan). Yleensä myös suositellaan, että pattereiden termostaatit säädettäisiin pienemmällä jo hyvissä ajoin ennen tuuletuksen aloittamista. Pattereiden lämpötilan tarkastus kannattaa tehdä myös siinä tilanteessa, jolloin asunnon tuuletustarve johtuu korkeasta sisälämpötilasta. Kerrostaloasukkaan kannattaa myös ilmoittaa huoltoyhtiöön jos asunnon sisäilma on selittämättömästä syystä tunkkainen tai asunnon sisälämpötila on noussut ilman asukkaan omia toimia (kyseessä voi olla vika lämmitys- tai ilmanvaihtojärjestelmässä). Ohessa muutamia asunnon tuuletus ohjeita.

Asunnon tuuletus talvella

Sekä kerrostalo- että omakotiasukkaan on hyvä huomioida edellä mainittu pattereiden säätö (lämpötilan alennus) ennen tuulettamista. Näin toimimalla tuuletuksen aikaista lämpöhukkaa voidaan pienentää. Pattereita ei myöskään kannata vääntää takasin päälle heti tuuletuksen loputtua, jolloin esimerkiksi suoraan ikkunan alla oleva patteri voisi saada väärää signaalia huoneen todellisesta lämpötilasta ja ryhtyä tuottamaan tarpeettomasti lämpöä (anna ilman tasaantua hetki).

Talviaikaan nopea muutaman minuutin ristiveto (vastakkaisten päätyjen ikkunat auki) on usein nopein tapa asunnon tuulettamiseen ja sisäilman vaihtamiseen. Mikäli asunnosta avataan vain yksi ikkuna ei vetoa synny, jolloin asunnon sisäilmakaan ei vaihdu.

Asunnon tuuletus kesällä

Kesäaikaan tapahtuva asunnon tuuletus tehdään yleensä asunnon viilentämiseksi ja osittain myös sisäilman raikastamiseksi. Haasteita kesällä tapahtuvaan tuulettamiseen asettaa ulkolämpötila, jolloin tuuletus saattaa pahimmassa tapauksessa jopa nostaa asunnon sisälämpötilaa. Näin voisi käydä jos ikkunoita pidetään tuntikausia auki talon aurinkoisella seinustalla.

Kesäaikaan asunnon tuuletus tulisi tehdä ajankohtana, jolloin ulkolämpötila on mahdollisimman alhainen, esimerkiksi aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Näin toimimalla varmistetaan ettei asunnon sisään ohjata sisäilmaa kuumempaa ulkoilmaa (hellekausien aikaan). Tuuletustarvetta voidaan kesällä vähentää kuivaamalla pyykit mahdollisuuksien mukaan ulkona, sillä pyykkien sisäilmaan tuoma lisäkosteus on omiaan luomaan sisäilmasta epämiellyttävän tunkkaista (ja kosteaa).






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua