valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Eteisen siivous – järjestystä eteiseen

Eteisen siivous – järjestystä eteiseen


Eteisen siivous kannattaa ajoittaa sellaiseen päivään tai ajankohtaan, jolloin eteisestä käytetään mahdollisimman vähän. Jos siivoat eteisen osana suursiivousta, kannattaa eteisen siivous laittaa työlistan loppupäähän – – sillä jos siivoat eteisen ensin ja tämän jälkeen kuljetat tomuisia mattoja eteisen kautta pihalle, on eteisen siivous tehtävä ainakin osittain kahteen kertaan. Ohessa muutamia eteisen siivoukseen ja järjestämiseen liittyviä huomioita.

Järjestystä eteiseen
Asuntojen eteistiloihin on saatavilla monenlaisia säilytysratkaisuja, joiden avulla eteisen säilytys- ja tilaongelmia voidaan ratkoa. Säilytysratkaisujen hankkiminen saattaa joissain tilanteessa korjata ongelman, mutta yleensä eteisen järjestystä saadaan parannettua kun eteisestä poistetaan esimerkiksi kyseiseen kauteen kuulumattomat vaatteet ja varusteet. Tästä syystä eteisen siivouksen yhteydessä kannattaakin käydä läpi kaikki eteiseen kertyneet vaatteet ja kengät – ja varmistaa ettei eteiseen ole jäänyt esimerkiksi edelliseen kauteen liittyviä kausivaatteita; tämän kaltaiset vaatteet ja jalkineet tulisi varastoida muualle, sillä eteisessä ne vievät vain turhaa tilaa.

Eteisen järjestys pysyy hyvänä jos kaikille eteisessä säilytettäville tavaroille ja vaatteille on oma paikkansa. Koska asuntojen eteistilat ovat yleensä varsin rajalliset – saattaa eteisessä säilytettävän tavaran määrää olla syytä säännöstellä. Mitä vähemmän eteisessä on tavaraa ja vaatteita, sitä helpommin eteisen järjestys on ylläpidettävissä arkisen kodinhoidon yhteydessä.

Eteinen luo ensivaikutelman asunnosta
On hyvä muistaa että eteinen on asunnosta se tila, jonka kaikki taloon tulijat näkevät ensin – – eteinen antaa siis ensivaikutelman koko asunnosta. Tästä syystä eteisen järjestys tulisi olla helposti hallittavissa, jotta vältytään tilanteilta joissa vieraan tarvitsee hyppiä eteisessä olevien kenkävuorien yli päästäkseen sisään asuntoon. Vierailijoita ajatellen eteisestä olisi hyvä löytyä myös muutama vapaa vaatehenkari tai säilytyskoukkuja sekä kenkäteline, josta löytyy myös vapaata tilaa. Tapauskohtaisesti eteisestä olisi hyvä löytyä myös penkki/jakkara.

Mitä eteisessä kannattaa säilyttää ja mitä ei
Jotta eteinen ei täyttyisi harvoin käytetyistä vaatteista ja jalkineista, kannattaa eteisessä säilytettäviä vaatteita tarkastella myös aktiivisen käytön kannalta (eteiseen vain ne vaatteet joita käytetään eniten). Esimerkiksi urheiluvaatteita voidaan yrittää siirtää säilytykseen kodinhoitohuoneeseen (samalla niiden pesu ei unohdu niin helposti); ja eteisessä olevien kenkäparien määrää voidaan myös miettiä. Yksi perheenjäsen harvemmin käyttää kovinkaan montaa kenkäparia saman viikon aikana, joten harvemmin käytetyt kengät voisi varastoida muualle kuin eteiseen. Kaikki tämä vapauttaa säilytystilaa eteisestä.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua
Yrityshaku
Siivous.Infosta voit hakea myös paikkakunnallasi toimivia siivous-, huolto- ja rakennusalan yrityksiä. Kirjoita oheiseen hakukenttään paikkakuntasi nimi ja löydä tarjolla olevalle työlle tekijä.