valikko

Siivous
Kotityöt
Pyykinpesu
Tuholaistorjunta
Kodin remontit
Pihatyöt

/   /   Asunnon viilennys kesähelteillä

Asunnon viilennys kesähelteillä


Asunnon viilentäminen kesällä tulee ajankohtaiseksi etenkin pitkien hellekausien aikana. Viilennyksen todellinen tarve on aina hieman asukkaasta ja asunnon rakennusmateriaaleista riippuvainen. Esimerkiksi lyhyen hellekauden aikana sisälämpötila puutalossa ei nouse yhtä korkeaksi kuin se nousee kesän mittaan hyvin lämmenneessä kivitalossa (pitkien helleaaltojen aikaan sisälämpötilat nousevat toki myös puutaloissa). Vanhoissa kivi- ja kerrostaloissa asunnon viilennys voi olla tarpeellista myös pitkien hellejaksojen jälkeenkin, sillä hyvin lämmennyt kivitalo luovuttaa lämpöä hitaasti, jolloin asunnon sisälämpötila voi pysytellä tavallista korkeammalla pidemmän aikaa.

Asunnon viilennys kesällä ja asumisen tuottama lämpö

Helpoimpia keinoja asunnon viilennykseen on välttää asunnon sisällä tehtäviä toimia, jotka tuottavat asuntoon runsaasti kosteutta tai lämpöä. Aivan ensiksi on hyvä varmistaa ettei asunnon pattereita tai lattialämmitystä pidetä tarpeettomasti päällä. Mikäli kerrostaloissa huomataan pattereiden tuottavan lämpöä myös hellejaksojen aikaan, on syytä ottaa yhteyttä huoltoyhtiöön. Pyykinpesun suhteen on hyvä välttää pyykkien kuivaamista sisätiloissa, sillä pyykeistä nousee asuintilaan lisää kosteutta, joka ei varsinaisesti paranna asuinmukavuutta kesäkuumalla. Myös ruoanlaitossa voidaan kesäkuumalla suosia nopeasti valmistettavia tai kokonaan ulkona tehtäviä ruokia, joiden valmistus ei tuo asuntoon kosteutta tai kuumuutta. Tämän lisäksi myös monet sähkölaitteet luovat lisää lämpöä asuntoon, joten laitteiden tarpeetonta päällä pitämistä kannattaa välttää.

Asunnon viilentäminen helteellä

Asunnon viilennys voidaan kesällä hoitaa tuulettamalla tai koneellisesti esim. ilmalämpöpumppujen viilennystoimintojen avulla – tai erillisillä viilennyslaitteilla. Sisälämpötilaa on monesti mahdollista laskea tuulettamalla, mutta tuulettamisen toteuttaminen tulee suunnitella huolella – sillä pahimmillaan tuulettaminen voi myös nostaa sisälämpötilaa entisestään.

Tuulettamisen kanssa kannattaa huomioida, se että sisäilmaa kuumempi ulkoilma ei viilennä asuntoa. Tästä johtuen asunnon tuulettaminen kannattaa kesäisin hoitaa joko yöllä (ilman viilettyä), aikaisin aamulla (ennen kuin lämpötila nousee) tai illalla ennen nukkumaan menoa (jos lämpötila on laskenut iltaan mennessä). Ulkolämpötilan laskettua riittävästi asunnon ikkunoita kannattaa avata etenkin ns. varjon puolelta, eli seinustoilta joihin ilta aurinko ei ole paistanut. Myöhään illalla tai varhain aamulla tapahtuvassa tuuletuksessa kannattaa suosia ns. ristivetoa, jossa ikkunoita avataan asunnon vastakkaisista päädyistä ja ilman annetaan virrata asunnon läpi. Ikkunat on kuitenkin syytä muistaa sulkea jo ennen kuin ulkolämpötila alkaa nousta. Jos ikkunat jätetään päiväksi auki virtaa asuntoon kuumaa ulkoilmaa, jonka seurauksena asunto on vain entistä kuumempi.

Verhojen ja etenkin sälekaihtimien käytöllä voidaan myös osiltaan estää sisätilojen lämmön nousua. Tällöin asunnon viilennys tapahtuu pitämällä sälekaihtimia ja verhoja kiinni etenkin asunnon aurinkoiselta puolelta. Kun sälekaihtimet suljetaan on hyvä huomioida, että kaihtimen kuperapuoli käännetään ulospäin

Viilennystä asuntoon ilmanviilennyslaitteella

Jos asuntoon halutaan viilennystä helteiden aikaan voidaan asuntoon hankkia tuuletin tai ilmanviilennyslaite. Pelkkä tuuletin on huomattavasti halvempi hankinta, mutta tuuletin ei viilennä sisäilmaa mitenkään vaan ainoastaan kierrättää sisällä olevaa ilmaa – joissain tilanteissa pelkkä tuuletinkin auttaa asukkaan olotilan helpottamisessa. Tuulettimien lisäksi markkinoilla on myös erillisiä viilennyslaitteita, joiden avulla asunnon sisälämpötilaa voidaan laskea – pääsääntöisesti myös kaikista ilmalämpöpumpuista löytyy vastaava viilennystoiminto. Liikuteltavan viilennyslaitteen avulla asunnon viilennys voidaan suorittaa myös kiinteistöissä (esim. kerrostalo tai vuokra-asunto) johon ilmalämpöpumppua ei voida asentaa.

Ilman viilennyslaite toimii karrikoiden samalla idealla kuin jääkaappi, eli sähkökäyttöinen koneisto tuottaa kylmää ilmaa. Koneiston tuottaman lämpimän ilman viilennyslaite puolestaan ohjaa erilliseen poistoputkeen, joka suositellaan asettavaksi avoimen tuuletusikkunan väliin (kuuma ilma ohjataan ulos). Näin toimimalla laitteen käytössä on tietysti se ongelma, että avoimesta ikkunasta pääsee sisään lämmintä ulkoilmaa, jonka seurauksena laitteen tehokas hyötykäyttö on hieman hankalaa. Osa viilennyslaitteiden käyttäjistä on kuitenkin ratkaissut tämän ongelman nikkaroimalla tuuletusikkunan aukon kokoisen vanerin, johon on tehty poistoputken mentävä aukko. Näin toimimalla sisälle päätyvän kuuman ilman määrää voidaan hieman vähentää.

Koko asunnon viilennys ilman viilennyslaitteella on monesti epätoivoinen urakka, mutta yksittäisen huoneen viilennys onnistuu laitteen avulla varsin helposti. Monet asettavat ilman viilennyslaitteen esimerkiksi makuuhuoneeseen, ja käyttävät laitetta esimerkiksi noin tunnin ajan ennen nukkumaan menoa. Monet viilennyslaitteet ovat käydessään sen verran äänekkäitä, ettei niitä voi käyttää nukuttaessa vaan viilennys tulee tehdä ennen nukkumaan menoa. Huoneen viilentymistä voidaan myös tehostaa sulkemalla huoneen ovi laitteen käydessä.

Käydessään viilennyslaitteet tuottavat yleensä myös vettä (kondenssivesi), jota varten laitteissa on omat säiliönsä. Vesisäiliöissä on yleensä myös poistoputki, jonka avulla kyseinen säiliö tyhjennetään; samainen putki estää myös säiliön ylitäytön. Etenkin kuumien helleaaltojen aikaan, jolloin laitetta käytetään päivittäin on poistoputken alle hyvä laittaa esim. syvälautaunen tai kosteutta imevä käsipyyhe. Näin toimimalla vältytään siltä että ylitäyttynyt vesisäiliö valuttaisi vetensä pitkin lattiaa.






Löysitkö virheen tai haluatko muokata artikkelia?
Lähetä parannusehdotuksesi artikkeliin

Ladataan hakua